Lomalla: onnikalla, part two

Matka Phan Thiestä kohti Ho Chi Minh cityä alkaa. Napattiin taksi hotellin läheisyydestä. Suunnitelma mennä taksilla Moung Maniiin, jossa ruuhkajuna Hanoista Saigoniin on klo 11.40, varasuunnitelmana oli juna joka menee 14.30 Mung Manin ohi. Oltiin reilusti ajoissa liikenteessä, ku Vietnamissa ei koskaan voi tietää mitä tapahtuu ja meilehän tapahtuu! Vastoinkäymisellä alko päivä. Taksimatkaa vain 17 km. Neljän kilsan ajon päästä taksista puhkes rengas=) Pikku juttu sen jälkeen ku saatiin lainaan toisesta taksista ristikkoavain. Jari ja taksipoika yhteistuumin avas pultit, poika piti avainta ja Jari käytti massaa hyväksi. Vararengas tilalle ja taas mentiin.

Pienellä asemalla oli muutamia matkustajia oottelemassa Hanoihin menoa. Mietittiin että matkustetaa hiukan leuhkemmin, sijotetaan 2 x 50.000 enemän ja otetaan pehmustetut penkit=)

Lippuluukulla kuultiin ikäviä uutisia, Saigonin tämän päivän junat on loppuun myyty! Niin tietenki!

Asemakaupan herra kauppias tuli ystävällisesti jututtaan. Siinä juopastiin kahvit ja mietittiin seuraavaa siirtoa. Meijän oli pakko päästä tänään Saigoniin, ku huomiseksi on lennot varattu ja ilman viisumia saa olla Vietnamissa vain kaks viikkoa! Mukava kauppias neuvo että ottakaa taksi joka ajaa 7 km päähän tienvarteen. Taksista maksatte korkeintaan 150.000. Sitten vaan peukku pystyyn. Busseja saigoniin menee jatkuvasti ohi joten kyllä joku teijät kyytiin ottaa. Bussista maksatte korkeintaan 400.000. Bussimatka kestää reilun kolme tuntia.

Näin me tehtiin asemakauppiaan ohjeitten mukaan. Taksi vei meijät tien varteen peukuttaan.
Ei varmaan varttia tarvinnu olla peukku pystyssä ku minibussi meijät otti kyytiin valmiiksi jo ylilastissa olevaan autoon.

Istuttiin takapenkillä. Etuikkunasta en nähny ulos joten alko matkapahoinvointi oireet kiusaamaan, istuin hiljaa muovipussi sylissä. Maisemat vilahteli ohi. Paljon mopoja ohiteltiin ja taas verhot liputti bussin ikkunoista. Tyytti pohjassa, auto heilu ja pomppi.

Jarilla oli mukavaa matkaseuraa. Parikymppinen urheilulukioolainen kaveri joka pelas lentopalloa ja tykkäs snookkerista. Välillä kattelivat kuvia puhelimesta. Poika puhu kohtalaista englantia vaikka koulussa ei sitä opeteta.

Mun vieressä istu tyttö maskit naamalla. Alkumatkasta ei otettu mittään kontaktia. Tauvon aikana hakasin kaupasta palan patonkia ja kolmio sulatejuustoa, olo parani hetkessä. Tyttö osti mulle ja Jarille omenan tapaset hedelmät ja tarjos myös pikkuhedelmiä joita hällä oli pussillinen. Opetti että hampailla purastaan kuori rikki, halkastaan, syyvään hedelmäliha ja sylkästään kivi roskapussiin.
Siinä me sitten yhessä syötiin ja syljettiin ja kikatettiin ja hihitettiin. Tyttö ei puhunu sanaakaan mulle. Mun kysymyksiin se vaan kikatti ja sitten mää hihitin.

Vajaa neljä tuntia matka kesti, junamatka ois kestäny viis tuntiä. Perillä Saigonissa eli Ho Chi Minh cityssä oltiin jo kolmen aikaan!
Ennää ei bussia tällä reissulla!

Saigoni tuntu niin kotosalta, ku toisen kerran tultiin. Ajettiin taksilla vanhalle hotellille, ku sinne jäi luottokortti lähteissä pari viikkoa sitten. Kortti odotti siellä hotellin omistajan lompakossa. Nyt kaikki hyvin. Kottiuduttiin tutulle alueelle, mukavaan pikku hotelliin. Netti toimii huoneessa ja jopa facebookki!